.. tunnen oloni ihanan tyyneksi ja voimaantuneeksi. Kotiuduin siis eilen lomamatkaltamme ja nukuin pitkästä aikaa yöni kunnolla, kun sain nukkua omassa sängyssä, ilman öisin suhteellisen villisti käyttäytyvää poikaani. Lomalla nukuimme samassa parisängyssä ja yöt menivät siihen, että sain kunnon muksautuksia milloin kyynärpäästä, milloin polvesta tai jos ei muuta, niin taistelimme yhteisestä peitostamme. Näin siis yöt.

Päivät olivat täynnä valoa, aurinkoa, ihania palmumaisemia, sinistä vettä, iloa ja naurua. Loma oli siis  onnistunut ja ihana. Vähän huonosti nukutut yötkään eivät jaksaneet päivällä rasittaa. Sainhan ottaa päivälläkin pikku päikkärit, jos siltä tuntui - ja aika monena päivänä tuntui. Ilmat olivat niin kohdallaan, kuin ne vain voivat aurinkolomalla olla. Etukäteen mietitty haaste oli, kieltämättä, nuo ihanat teinimussukat, joita meillä ystäväni kanssa oli siis mukana kaksin kappalein. "Talossamme" oleva uima-allas pelasti paljon; emme kertaakaan kuulleet, ettei lapsilla ole tekemistä, vaan he kuluttivat täydellisen paljon aikaa altaassa uiden, temppuillen ja ihan vain nautiskellen. Meille äideille jäi aikaa ottaa aurinkoa, ruotia elämää, siemailla kuoharia ja ihan vaan olla. Olla ja rauhoittua, ihmetellä hyvää ja tyyntä oloa. Ehdimme toki kierrelläkin tuota mukavan pientä espanjalaiskaupunkia, shoppailla ja ihailla merta rantakahvilassa istuskellen. Minä kävin meressäkin kellumassa aaltojen kanssa kilpaa. Se oli huima kokemus; suolainen vesi kannatteli minua niin, että isonkin aallon kohdalla nousin kevyesti sen harjalle, kun antauduin aallon kuljetettavaksi. Tuon jälkeen olo oli niin euforisen ihana, että hämmästyin itsekin. Lisäksi jäi nälkä kokea sama uudelleen.

Ensimmäisen kerran pitkään aikaa lomailin siis ilman huolta mistään. Jossain vaiheessa huomasin ihmetteleväni, että voiko tämä tosiaan mennä näin; kukaan ei soita, että äitini vointi on huonontunut tai että avustajalle pitäisi jälleen kerran saada kiireesti joku sijainen tai jotain muuta akuuttia, jolloin on pakko alkaa hoitaa etänä asioita. Ei, kukaan ei soittanut, vaikka itse asiassa niin kävikin, että avustaja jäi sairaslomalle, mutta hommatpa hoituivatkin tällä kertaa täysin ilman minua! Ystäväni oli sitä mieltä, että äiti on kieltänyt soittamasta minulle, tai sitten viesti on vain yksinkertaisesti mennyt perille: Hoitakaa työvuorot ja sairasloman sijaiset ihan itse. Niitä nimittäin tulee suhteellisen taajaan. Niin, että ihan täydellisesti en osannut heittäytyä, mutta rehellisyyden nimissä ihmettelin tilannetta vain tuon yhden kerran. Aika luontevaa kuitenkin, eikö?

Lomamuistoissa on paljon muutakin, mikä kannattaisi kirjoittaa ylös; ensimmäisen illan huima salamointi pimeällä taivaalla ilman jyrähdyksen jyrähdystä, ihanat auringon laskut huimine väreineen, tähtitaivas, kukkien huumaava tuoksu, kaskain laulu joinakin iltoina (ihmettelimme, miksei se laula meille joka ilta..), sinisen veden vilvoittava tunne, auringon lämpö iholla, rakkaan ystävän läheisyys joko ilman sanoja tai sanojen kera. Ja hurjimpana muistona ikävä tuhatjalkainen, joka päätti purra hampaansa kiinni tuhtiin reiteeni..... Vieläkin tulee kylmät väreet. Mutta ilman sitä kokemusta, olisin yhtä kokemusta köyhempi. Ja onhan siinäkin tarinaa kerrottavaksi hetkeksi aikaa.

Tuli varmaan selväksi, että olen levännyt ja voimaantunut. Vielä on kolme lomapäivää täällä syksyisessä Suomessa. Ei paha tämäkään.