Ovi meni juuri kiinni ja tyttäreni lähti omaan kotiinsa. Olo on jotenkin ihanan hyrisevä; meillä oli ihana hetki yhdessä.  Valokuvia katsellen! Ja tämä oli tyttäreni oma toivomus. Hän halusi katsoa vanhoja valokuvia ja yllättäen sain palautetta asioista, joiden en tiennyt olevan hänelle merkityksellisiä. Yllättävää... ja ihana, että hän sanoi asioita ääneen. Sain toki myös kuulla niitä asioita, jotka olivat kirpaisseet hänen mieltään lapsena, kuten esim. poikatukka, jonka leikkautin hänelle suivaannuttuani ikuiseen taisteluun hiusten harjaamisesta. Tai se, kun vein hänen viimeisenkin uskonsa joulupukkiin tilaamalla hätäpäissäni naapurin mummon meille joulupukiksi, ettei tule pettymystä. Ja tuli silti. Tehty mikä tehty; otin opikseni. Lopuksi hän ruoti myös omaa käytöstään suhteessaan pikkuveljeensä ja vapautti minut tietyllä tavalla. En nimittäin koskaan ole oikein ymmärtänyt, miksi sisarusten välit olivat sellaiset kuin olivat silloin, kun molemmat olivat vielä kotona. Varovasti kerroin tyttärelleni, että hänellä on aikaa vaikka kuinka vielä korjata tuo asia. Että pikkuveli rakastaa ja ihailee häntä aina.

Eilen tyttäreni oli joutunut tien päällä kolariin ja syykin oli hänen. Tilanne oli onneksi aika pieni; vain peltivaurioita, mutta hän oli silti ihan rikki kertoessaan asiasta meille. Voi, kuinka häntä harmitti.. Minä puolestani olin äärimmäisen onnellinen, että tilanne oli jäänyt noin vähäiseksi, koska ainekset siinä olisi ollut paljon vakavampaankin onnettomuuteen. Huomasin, että hänelle oli äärimmäisen tärkeää se lohduttelu ja läsnäoleminen - kertominen, ettei haittaa ja hienoa, että olet ehjänä. Yöllä sitten tietenkin itselleni uskollisena heräilin miettimään, mitä jos... Äh, kuinka älytöntä! Mutta silti tein niin. Näin kai äidit tekevät toisinaan.

Ensi viikolla lähden käymään äitini luona. Edessä on isoja asioita: neuvottelu palveluasumiseen siirtymisestä ja heti perään lääkärissä käynti muistihäiriöiden vuoksi. Saamme kai jonkinlaisen diagnoosin kaikkien tutkimusten jälkeen ja minut on omaisena pyydetty paikalle. En osaa pelätä, enkä osaa toivoa. Tiedän, että mitä tahansa sieltä tuleekin, niin se on otettava vastaan ja se määrittelee elämäämme tästä eteen päin.

Hyvää pääsiäisen aikaa!